Paitsi ihastella Chiliä, varsinainen tarkoitus oli kuitenkin harjoitella vireenhallintaa. Alla todistusaineistoa siitä, että kotiläksyt tuli tehtyä. Harjoitukset menivät hyvin, paremmin kuin osasin arvella, vaikka tiesin jo valmiiksi, että Chili on nopea oppimaan.
Ensimmäiseksi harjoittelimme tervehtimistä. Vaikka neljällä jalalla riemusta pomppiva koira on mielestäni ihana ilmestys, pieni maltti ei silti ole pahitteeksi. Tästä oli myös helppo aloittaa, sillä palkka on Chilille jo valmiiksi arvokas = ihmisen huomio. Muutama toisto ja Chili ymmärsi, millä sai haluamansa; halutessaan ihmisen huomion, Chilillä täytyi olla kaikki neljä jalkaa maassa. Häntä sai silti heilua. 😊 Käytännön syistä harjoittelimme seuraavaksi uloslähtöä. Tämä oli Chilille haastavampaa kuin tervehtiminen ja vaikka pylly pysyikin oven auetessa lattiassa, katse kuitenkin paljastaa sen, että Chilin ajatukset ovat jo lenkillä. Periaate oli sama kuin edellä: halutessaan ulos, Chilin täytyi pitää pylly penkissä. Jos peppu nousi, Chili menetti sen, mitä oli haluamassa (ulos pääseminen) ja ulko-ovi meni kiinni. Edellä olevien harjoitusten perusteella arvelin, että emme pääsisi varsinaisessa vireenhallintatreenissä vielä ensimmäisellä kerralla kovin pitkälle. Olin valmistautunut käyttämään treeniin jonkin verran aikaa, mutta yllätyksekseni Chili oivalsi heti 'sheippaamalla', mistä oli kyse. Tein tämän harjoituksen ensin nameilla, joiden avulla nostin Chilin virettä. Kun sain Chilin kiinnostumaan herkuista, asetin ne Chilin ulottumattomiin. Heti, kun Chili osoitti rauhoittumisen/rauhoittamisen merkkejä, se sai palkkionsa. Vähitellen nostin kriteeriä. Alla olevassa kuvassa Chili jo rauhoittuu makuulle ja ummistaa silmiään odottaessaan palkkaansa. Eikä edes häntä ei heilunut, vaikka se ei kuvassa näykään. 😉 Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä kaupungilla katsomassa, miten Chili siellä reagoi. Superparson ei tuottanut sielläkään pettymystä. Kiitos Sarille tämän ihanan koiran lainasta!
0 Comments
Leave a Reply. |
KIRJOITTAJAKirjoittaja on Ketterä Kettu toiminimen perustaja, hieroja, koirahieroja ja farmaseutti. arkisto
September 2017
KATEGORIAT |