OHJEET HIERONTAAN TULIJOILLE
SAAPUMINEN JA PYSÄKÖINTI
Vastaanottoni sijaitsee omalla sisäänkäynnillä, omakotitaloalueella Kuninkaanmäessä (Kiertomäentie 40, Vantaa). Talomme sijaitsee noin 50 metriä Kiertomäentieltä alamäkeen lyhyen yksityistien varrella. Asiakaspysäköinti heti mäen alla, agilitykentän vieressä.
Sisäänkäynti omasta ovesta talon alapihalta terassin kautta. Minulla ei ole erillistä odotustilaa, joten voit odottaa vuoroasi autossa.
Huom!
Koska hierontatilat sijaitsevat omakotitaloalueella, pyydän koira-asiakkaitani huomioimaan naapurimme
- Keräämällä koirien jätökset koirankakkaroskis -tarralla varustettuun roskikseemme
- Välttämään pissatusta yksityistiellä ja piha-alueella. Lenkitykset mieluiten Kiertomäentieltä vasemmalle
- Välttämään turhaa haukkumista piha-alueella
MAKSUTAVAT
Maksutapana käy käteinen ja yleisimmät pankki- ja luottokortit (Visa, Visa Electron, Mastercard, Maestro, Amex).
LISÄTIETOA KOIRA-ASIAKKAILLE
Hierontaan saavutaan yhdessä koiran kanssa ja paikalla ollaan yleensä koko käsittelyn ajan. Aikaa kannattaa varata noin 60 min. Tuttujen, käsittelyyn tottuneiden asiakaskoirien kanssa voidaan sopia myös koiran jättämisestä yksin hoidon ajaksi. Hoito alkaa esitietojen kirjaamisella, jonka jälkeen tutkin koiraa, sen lihaksia ja refleksejä. Tämän jälkeen siirrytään varsinaiseen hoitoon. Koiraa hoidetaan koiran koosta ja tottumuksista riippuen joko seisten, istuen tai makuulla, pöydällä tai lattialla patjan päällä.
ENNEN HOITOA
- Älä ruoki koiraa pariin tuntiin ennen hoitoa (pienet makupalat eivät haittaa). Voit ottaa mukaan koiralle sopivia nameja tai esimerkiksi puruluun hoitoon totuttelua varten
- Käytä koira tarpeillaan ennen hierontaa
- Ethän tuo koiraasi hoidettavaksi, jos sillä on jokin tarttuva tauti esimerkiksi kennelyskä tai tarttuva suolistotulehdus
HOIDON JÄLKEEN
- Koiralla saattaa olla kova hätä tarpeilleen, sillä hoito lisää aineenvaihduntaa ja poistaa kuona-aineita
- Tarjoa koiralle vettä. Voit jopa houkutella koiraa juomaan, jos se ei itse sitä tee
- Pidä koira lämpimänä. Varaa viileille ilmoille kotimatkaksi takki tai peitto
- Käytä koira kevyellä palauttavalla kävelyllä pari tuntia käsittelyn jälkeen
- Koira voi olla hoidon jälkeen väsynyt
- Pidä koira levossa hoitopäivänä ja sitä seuraavan päivän ajan

KIERTOMÄENTIE 40